Minut on hyväksytty Suomen Taiteilijaseuran Kuvataiteilijamatrikkeliin. Se esittelee Suomessa toimivia ammattikuvataiteilijoita. Kuvataiteilijamatrikkeliin valinnat tekee Suomen Taiteilijaseuran matrikkelityöryhmä. Ammattitaiteilijana toimimista osoittavat muun muassa, ammattitasoiseksi arvioitu taiteellinen toiminta, näyttelytoiminta ja mahdolliset myönnetyt apurahat.
Kuvataiteilijamatrikkeli on yksi suomalaisen kuvataidekentän keskeisistä hakemistoista ja toimii valtakunnallisena kuvataiteilijoiden tietokantana. Se tarjoaa luotettavan lähteen niin taiteen ostajille, gallerioille, kuraattoreille, toimittajille kuin muillekin taiteesta kiinnostuneille. Matrikkeliin hyväksyminen kertoo ammattimaisesta ja aktiivisesta taiteellisesta työskentelystä sekä tuo taiteilijan osaksi valtakunnallisesti tunnistettua ammattitaiteilijoiden yhteisöä. Matrikkelissa mukana oleminen tuo taidettani entistä laajemman yleisön huomioon.
Kuvataiteilijamatrikkelin taiteilijat ovat kuvataiteen ammattilaisia. Mukana on yli 2000 nykytaiteilijaa, minkä lisäksi hakemistosta löytyy tietoa Suomen taidehistorian keskeisistä kuvataiteilijoista.